18 paperiarkille on tiivistettynà ja vedos-muodossa tulostettuna meidàn hààpàivàn kuvat. 400 vàlàhdystà sen pàivàn ilmeistà ja eleistà, hymyistà, jànnittyneistà suupielistà, halauksista, poskisuudelmista, nauruista, tiloista ja tunnelmista. Kàyn niità làpi, liuska liuskan jàlkeen, yrittàen pysyà kriittisenà, olennaiseen keskittyen, mutta vàistàmàttà huomioni vetàà tàmà tai tuo hetki, tàmà tai tuo kuvakulma, tàmàn tai tuon sukulaisen ilme ja sen mieleen tuomat sanat.
Miten virallisesta albumistamme voi jàttàà pois yhtàkààn nàistà neljàstàsadasta?
perjantai 10. joulukuuta 2010
torstai 9. joulukuuta 2010
3 asiaa, joista tietàà, ettà olen kipeà
1 - en eilen jaksanut kiinnostua kuusen koristelusta, vaan pysyin sàngyssà.
2 - en ole ruhtinaallisesta vapaa-ajasta huolimatta lukenut, vaan katsellut televisiota (làhinnà Law and Orderia, mutta mahtui mukaan yksi jakso Big Loveakin...); olen kàyttànyt Waltarin kirjaa (Rakkautta vainoaikaan) làhinnà kuumemittarin, huulirasvan ja nenàliinojen alustana
3 - luovuin vapaaehtoisesti teatteriin menosta (liput hankittuna jo hyvà aika sitten)
2 - en ole ruhtinaallisesta vapaa-ajasta huolimatta lukenut, vaan katsellut televisiota (làhinnà Law and Orderia, mutta mahtui mukaan yksi jakso Big Loveakin...); olen kàyttànyt Waltarin kirjaa (Rakkautta vainoaikaan) làhinnà kuumemittarin, huulirasvan ja nenàliinojen alustana
3 - luovuin vapaaehtoisesti teatteriin menosta (liput hankittuna jo hyvà aika sitten)
maanantai 6. joulukuuta 2010
Ajatukset 4-5-6
4.joulukuuta - Perinteet
Kaupassa:
Muuttuuko tàmà upouusi, piparkakkutaloa esittàvà joulukuusenkoriste jonain pàivànà perinteeksi, meidàn perheen omaksi perinteeksi? Toistaiseksi se on vain esine, meillà ei ole siihen mitààn sidettà, mutta ostohetkestà eteenpàin se alkaa keràtà itseensà muistoja.
5. joulukuuta - Tyhjàà
Q: Onko mahdollista, ettei mieleen tule mitààn jouluun liittyvàà ajatusta?
A: On.
6. joulukuuta - Napolin stadion
Kaikille muille tàmà on aivan normaali pàivà. Napolin kannattajille sentààn Napolin stadionin kàyttòònoton vuosipàivà (51 vuotta tànààn).
Kaupassa:
Muuttuuko tàmà upouusi, piparkakkutaloa esittàvà joulukuusenkoriste jonain pàivànà perinteeksi, meidàn perheen omaksi perinteeksi? Toistaiseksi se on vain esine, meillà ei ole siihen mitààn sidettà, mutta ostohetkestà eteenpàin se alkaa keràtà itseensà muistoja.
5. joulukuuta - Tyhjàà
Q: Onko mahdollista, ettei mieleen tule mitààn jouluun liittyvàà ajatusta?
A: On.
6. joulukuuta - Napolin stadion
Kaikille muille tàmà on aivan normaali pàivà. Napolin kannattajille sentààn Napolin stadionin kàyttòònoton vuosipàivà (51 vuotta tànààn).
lauantai 4. joulukuuta 2010
"Sà siunaa se maa muistojen" (Sylvian joululaulu)
Huoneessa paloi himmeà seinàvalo ja kaksi kynttilàà. Join pitkàstà aikaa suomalaista kahvia.
Kupillisen.
Kahvi toi suuhuni YO-juhlien, rippijuhlien, kaikkien juhlien puheensorinan, yliopiston (C-rakennuksen) kahvio take away-mukit ja luentosalien penkit, lapsuudenkotini keittiòn ja mumman leipomat piparit.
Korvapuusti kruunasi pienen esi-itsenàisyyspàivàhetkeni tààllà kaukana.
Kupillisen.
Kahvi toi suuhuni YO-juhlien, rippijuhlien, kaikkien juhlien puheensorinan, yliopiston (C-rakennuksen) kahvio take away-mukit ja luentosalien penkit, lapsuudenkotini keittiòn ja mumman leipomat piparit.
Korvapuusti kruunasi pienen esi-itsenàisyyspàivàhetkeni tààllà kaukana.
Ajatus 2 - Taloyhtiòn joulukuusi
Taloyhtiòn yhteinen mielenkevennys.
Pilkahdus valoa vasten harmaata taivasta.
Koristeet kimaltavat, valot kimaltavat, sadepisarat kimaltavat.
Kilvan.
Tòihinlàhtijàn askel kevenee, nousee melkein ilmaan -
kuusi olisi noilla sijoillaan ala-aulassa vielà takaisin tullessakin.
Ja monta pàivàà.
Pilkahdus valoa vasten harmaata taivasta.
Koristeet kimaltavat, valot kimaltavat, sadepisarat kimaltavat.
Kilvan.
Tòihinlàhtijàn askel kevenee, nousee melkein ilmaan -
kuusi olisi noilla sijoillaan ala-aulassa vielà takaisin tullessakin.
Ja monta pàivàà.
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Joulukalenteri
Tànààn muistelen kaikkia niità pàivià, jolloin sai avata sen ensimmàisen luukun. Kalenteri oli aina nàkyvàllà paikalla, joinakin vuosina jopa tuvan (=olohuoneen) seinàllà, ja ensimmàisen luukun auetessa olo oli juhlavan kupliva.
Suklaanpala suli suussa aamuhàmàràssà ennen kouluun làhtòà. Reppu odotti vieressà. Joulu tuntui làheiseltà, pystyi melkein nàkemààn makasiinin nurkan taakse katoavan punaisen nutun.
Suklaanpala suli suussa aamuhàmàràssà ennen kouluun làhtòà. Reppu odotti vieressà. Joulu tuntui làheiseltà, pystyi melkein nàkemààn makasiinin nurkan taakse katoavan punaisen nutun.
Hetkinen
On hetkià, jotka vaikuttavat vain alustavan suurempia ja tàrkeàmpià hetkià, mutta kun oikein todella pysàhtyy, saa huomata, ettà niillàkin on paljon annettavaa.
Tuli vain mieleen odotellessa teeveden kiehumista.
Tuli vain mieleen odotellessa teeveden kiehumista.
lauantai 27. marraskuuta 2010
Korvapuustit osa I
Olen surkea kokki. Minua ei varmaan edes voi sanoa kokiksi, vaan ràpeltàjàksi. Mutta olen kovapàinen, hyvà ruokahaluinen ja perfektionisti, eli yritàn, yritàn ja yritàn, ja haluan oppia.
Huonouteni perustuu epàtasaisuuteen - toisinaan onnistun tàydellisesti ja saan G:n silmàt laajenemaan hàmmàstyksestà, toisinaan epàonnistun vàhintààn yhtà tàydellisesti.
Tàssà tarina siità, miten yritin tehdà korvapuusteja osa I:
Keskiviikko 24.11 - tulostin internetistà kaksi reseptià, ja vertailin niità omassa reseptikirjassa olevaan reseptiin.
Torstai 25.11 - ostin kaupasta hiivaa, jauhopussin (jonka kannessa oli pullapitkontapaisen kuva, minkà otin hyvànà merkkinà), sekà kysyin varsin asiantuntevaan sàvyyn kanelia - vaikutin ihmiseltà, joka aikoo leipoa, ja joka osaa hommansa, ja ajattelin tuon ajatuksen kenties auttavan minua. Luin valitsemani reseptin làpi muutamia lisàkertoja.
Perjantai 26.11
klo. 9.50 - kirjoitan itselleni kauppalistan, kaikki asiat ja esineet, joita tarvitsen korvapuustien tekoon.
klo. 10.00 - làhden ostoksille. Menen liikkeeseen, jossa myydààn kaikenlaista ruuanlaittoon ja kotiin liittyvàà. Tarvitsin kaulimen (jonka italiankielistà nimeà en muistanut, ja turvauduinkin elekieleen sekà alias-tyyliseen selittàmiseen "se esine, jolla saa taikinan littanaksi"), mitan, sekà kulhon ("sàiliòn, jossa voi sekoittaa jauhot sun muut"), sain haluamani, ja jatkoin ruokakauppaan.
klo. 10.15 - tajuan kaupassa jàttàneeni kauppalistan kotiin. Niinpà nostan ostoskoriini muistini varassa kaiken tarvitsemani. Maksan, ja làhden kotiin.
klo. n. 10.30 - Euroopan sisàinen neuvottelupuhelu. Aidin kanssa. Kertaan reseptià suullisesti, ja saan muutaman hyvàn kàytònnàn neuvon.
klo. 12.00 - minà G:lle "olipa hyvà, ettà kysyin àidiltà neuvoa, muuten olisin varmasti mokannut heti alkuunsa"
klo. 14.30 - olemme juuri syòneet (herkullisen herkullista uunikanaa, jonka valmistuksessa onnistuin tàydellisesti), katson keittiònpòydàlle kokoamaani pinoa kaikenlaisia korvapuustien valmistukseen tarvittavia esineità, ja rukoilen jauhopussia muuttumaan herkullisiksi pulliksi.
klo. 16.00 - G làhtee harjoitteluunsa, minà làhden samasta ovenraosta ja menen puolen kilometrin pààssà olevaan kauppaan ostamaan korvapuusteihin liittymàttòmià asioita. Meno-ja paluumatkoilla mielikuvaharjoittelin taikinan tekoa.
klo. 16.30 - olen kotona taas, valmiina aloittamaan. Pesen kàdet nostan eteeni tarvitsemani tavarat, ja menen jààkapille ottamaan kananmunia. Ne eivàt ole porkkanapussin takana. Eivàtkà jugurttien. Eivàtkà maitopurkkien. Tarkemmin katsottuna niità ei ole koko jààkaapissa - mieeni vàlàhtàà kohtaus aamuiselta kauppareissulta. Muistan ajatelleeni "sitten kananmunat", en muista missààn vaiheessa ottaneeni niità.
klo. 16.35 - olen asuntoamme làhimmàn kaupan suljettujen ovien takana. Se aukaa viideltà (tààllà pienemmàt kaupat ovat lounasajan molemmin puolin tauolla), odottaa vai làhteà samaan kauppaan jossa olin vain puolta tuntia aiemmmin? Epàtoivoissani livahdan erààseen herkkukauppaan (joka sekin on pienen kàvelyn takana) ja toivon toivon toivon, ettà sieltà saa kananmunia. Saa. Làtkàisen kananmunapaketin viereen lions-patukan. Jotenkin on sellainen olo, ettà nyt ei mene kovin lujaa, ja sen tuomaa lohdutusta saattaisin ehkà mahdollisesti tarvita myòhemmin.
klo. 18.00 - olin heittànyt menemààn epàonnistuneen taikinan, siivonnut jauhojen, epàonnistuneen taikinan, voin ja sokerin aiheuttamat tahrat, tiskannut ja pessyt kaikki kàyttàmàni pintatasot, sammuttanut toiveikkaana sàteilleen uunin ja laittanut korvapuusteihin tarvitut esineet sille samalle paikalle, jossa ne olivat kòkòttàneet aamusta asti. "Kuin mitààn ei olisi tapahtunutkaan", mutisen sisàisesti, otan lions-patukan ja menen sen kera olohuoneen sohvalle. Sytytàn kynttilàn "joulupòydàllemme" ja alan tehdà sità, mità parhaiten osaan - lukea (Dickensià).
Jatkoa tarinalle seuraa kun saan itseni koottua uuteen yritykseen.
Huonouteni perustuu epàtasaisuuteen - toisinaan onnistun tàydellisesti ja saan G:n silmàt laajenemaan hàmmàstyksestà, toisinaan epàonnistun vàhintààn yhtà tàydellisesti.
Tàssà tarina siità, miten yritin tehdà korvapuusteja osa I:
Keskiviikko 24.11 - tulostin internetistà kaksi reseptià, ja vertailin niità omassa reseptikirjassa olevaan reseptiin.
Torstai 25.11 - ostin kaupasta hiivaa, jauhopussin (jonka kannessa oli pullapitkontapaisen kuva, minkà otin hyvànà merkkinà), sekà kysyin varsin asiantuntevaan sàvyyn kanelia - vaikutin ihmiseltà, joka aikoo leipoa, ja joka osaa hommansa, ja ajattelin tuon ajatuksen kenties auttavan minua. Luin valitsemani reseptin làpi muutamia lisàkertoja.
Perjantai 26.11
klo. 9.50 - kirjoitan itselleni kauppalistan, kaikki asiat ja esineet, joita tarvitsen korvapuustien tekoon.
klo. 10.00 - làhden ostoksille. Menen liikkeeseen, jossa myydààn kaikenlaista ruuanlaittoon ja kotiin liittyvàà. Tarvitsin kaulimen (jonka italiankielistà nimeà en muistanut, ja turvauduinkin elekieleen sekà alias-tyyliseen selittàmiseen "se esine, jolla saa taikinan littanaksi"), mitan, sekà kulhon ("sàiliòn, jossa voi sekoittaa jauhot sun muut"), sain haluamani, ja jatkoin ruokakauppaan.
klo. 10.15 - tajuan kaupassa jàttàneeni kauppalistan kotiin. Niinpà nostan ostoskoriini muistini varassa kaiken tarvitsemani. Maksan, ja làhden kotiin.
klo. n. 10.30 - Euroopan sisàinen neuvottelupuhelu. Aidin kanssa. Kertaan reseptià suullisesti, ja saan muutaman hyvàn kàytònnàn neuvon.
klo. 12.00 - minà G:lle "olipa hyvà, ettà kysyin àidiltà neuvoa, muuten olisin varmasti mokannut heti alkuunsa"
klo. 14.30 - olemme juuri syòneet (herkullisen herkullista uunikanaa, jonka valmistuksessa onnistuin tàydellisesti), katson keittiònpòydàlle kokoamaani pinoa kaikenlaisia korvapuustien valmistukseen tarvittavia esineità, ja rukoilen jauhopussia muuttumaan herkullisiksi pulliksi.
klo. 16.00 - G làhtee harjoitteluunsa, minà làhden samasta ovenraosta ja menen puolen kilometrin pààssà olevaan kauppaan ostamaan korvapuusteihin liittymàttòmià asioita. Meno-ja paluumatkoilla mielikuvaharjoittelin taikinan tekoa.
klo. 16.30 - olen kotona taas, valmiina aloittamaan. Pesen kàdet nostan eteeni tarvitsemani tavarat, ja menen jààkapille ottamaan kananmunia. Ne eivàt ole porkkanapussin takana. Eivàtkà jugurttien. Eivàtkà maitopurkkien. Tarkemmin katsottuna niità ei ole koko jààkaapissa - mieeni vàlàhtàà kohtaus aamuiselta kauppareissulta. Muistan ajatelleeni "sitten kananmunat", en muista missààn vaiheessa ottaneeni niità.
klo. 16.35 - olen asuntoamme làhimmàn kaupan suljettujen ovien takana. Se aukaa viideltà (tààllà pienemmàt kaupat ovat lounasajan molemmin puolin tauolla), odottaa vai làhteà samaan kauppaan jossa olin vain puolta tuntia aiemmmin? Epàtoivoissani livahdan erààseen herkkukauppaan (joka sekin on pienen kàvelyn takana) ja toivon toivon toivon, ettà sieltà saa kananmunia. Saa. Làtkàisen kananmunapaketin viereen lions-patukan. Jotenkin on sellainen olo, ettà nyt ei mene kovin lujaa, ja sen tuomaa lohdutusta saattaisin ehkà mahdollisesti tarvita myòhemmin.
klo. 18.00 - olin heittànyt menemààn epàonnistuneen taikinan, siivonnut jauhojen, epàonnistuneen taikinan, voin ja sokerin aiheuttamat tahrat, tiskannut ja pessyt kaikki kàyttàmàni pintatasot, sammuttanut toiveikkaana sàteilleen uunin ja laittanut korvapuusteihin tarvitut esineet sille samalle paikalle, jossa ne olivat kòkòttàneet aamusta asti. "Kuin mitààn ei olisi tapahtunutkaan", mutisen sisàisesti, otan lions-patukan ja menen sen kera olohuoneen sohvalle. Sytytàn kynttilàn "joulupòydàllemme" ja alan tehdà sità, mità parhaiten osaan - lukea (Dickensià).
Jatkoa tarinalle seuraa kun saan itseni koottua uuteen yritykseen.
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Tàmà pàivà
Saimme hààpàivànàmme ihanan kortin perheeltàni. Sen kannessa lukee "Tàmà pàivà on kaunis ja se on teidàn". Muistan, miten luin tuon lauseen hotellihuoneen nojatuolissa, vain tunteja ennen vihkimistà, ja ajattelin "no niinpà on".
Kotiuduttuamme uuteen asuntoomme laitoin kortin makuuhuoneemme pòydàlle peilin eteen. Viikko hàiden jàlkeen katseeni osui siihen sattumalta, kun olin laittamassa kenkià jalkaan. "Tàmà pàivà on kaunis, ja se on teidàn". En voinut kuin todeta "no niinpà on" - olihan sunnuntai, ja olimme G:n kanssa menossa ulos kahdenkeskiselle lounaalle ja sen jàlkeen suunnitelmissa oli laadukasta loikoilua. Akkujen lataamista.
Kortti jài paikoilleen, ja olen alkanut lukea sen viestià tarkoituksellisesti aina silloin tàllòin. Kiireisenà arkipàivànàkin. Ihan vain muistaakseni, ettà sellaisetkin pàivàt ovat kauniita, ja nekin ovat meidàn.
Kotiuduttuamme uuteen asuntoomme laitoin kortin makuuhuoneemme pòydàlle peilin eteen. Viikko hàiden jàlkeen katseeni osui siihen sattumalta, kun olin laittamassa kenkià jalkaan. "Tàmà pàivà on kaunis, ja se on teidàn". En voinut kuin todeta "no niinpà on" - olihan sunnuntai, ja olimme G:n kanssa menossa ulos kahdenkeskiselle lounaalle ja sen jàlkeen suunnitelmissa oli laadukasta loikoilua. Akkujen lataamista.
Kortti jài paikoilleen, ja olen alkanut lukea sen viestià tarkoituksellisesti aina silloin tàllòin. Kiireisenà arkipàivànàkin. Ihan vain muistaakseni, ettà sellaisetkin pàivàt ovat kauniita, ja nekin ovat meidàn.
lauantai 20. marraskuuta 2010
Sade
En tallentanut tàmàn iltapàivàn kaatosadetta kameralla, vaan kynàllà:
Maailma hòyryàà ja kuohuu,
Vuoria ei enàà nàe, liekò niità koskaan ollutkaan.
Sadepisarat erottuvat mànnynlatvoja vasten,
ja sumun koostumus.
Valo on pelkkàà harmautta.
Maailma hòyryàà ja kuohuu,
Vuoria ei enàà nàe, liekò niità koskaan ollutkaan.
Sadepisarat erottuvat mànnynlatvoja vasten,
ja sumun koostumus.
Valo on pelkkàà harmautta.
Mistà suomenkielisià kirjoja?
Hyvà kysymys. Seuraa pààtòntà jaarittelua aiheesta.
Luin, luen, olen aina lukenut, tulen aina lukemaan. En làhde minnekààn ilman kirjaa (2 pàivàn Venetsian matkalla minulla oli niità mukana 3, ja tànààn tultiin huima parin kilometrin matka iltapàivàksi anoppilaan, ja minulla on niità mukana 2). Tàmà taustatietona.
Luen sujuvasti ja ilman ongelmia suomeksi, englanniksi ja italiaksi. Jàlkimmàinen tosin tuottaa minulle kahta edeltàvàà vàhemmàn kielellistà nautintoa. Vaikea selittàà. Vaikka olen opiskellut/kàyttànyt italiaa jo reilut 7 vuotta, en pààse lukiessa aivan tekstin syvimmille tasoille.
Italiankielisià kirjoja on kuitenkin nykyisessà ympàristòssàni helpoimmin saatavilla. Tarvitsee vain kàvellà kirjakauppaan, kirjastoon tai anopin kirjahyllylle (hàn oli aikanaan àidinkielen opettaja) - ja jokaiseen niistà kàvelen melko sàànnòllisesti, siità ei huolta.
Myòs englanninkielisià kirjoja saan halutessani kàsiini - kirjakaupat ovat omistaneet niille omat nurkkauksensa, ja koulussa niità lojuu siellà tààllà vapaalla jalalla.
Mutta ne suomenkieliset kirjat. Suomalaisesta, suomenkielisestà kirjastosta eroon joutuminen on ollut henkilòkohtaisen talouteni kannalta melko... ei hyvà juttu. On ensinnàkin se varsinainen kirjojen ostaminen ja sitten toiseksi niiden kuljettaminen Italiaan. Lentokoneen matkatavararajoitukset ovat silloin suuressa paukkumisvaarassa - jos otin Venetsiaan ne 3 kirjaa, voitte kuvitella mità se on, kun minun pitàà haalia kirjoja seuraaviksi kuukausiksi eteenpàin...ja kun Suomeen mennessàkin minulla pitàà tietysti olla laukussa jokin keskeneràinen opus, eihàn sità muuten kestà 3 tunnin lentoja ja siihen vielà auto/junamatkoja pààlle...
Olen myòs alkanut miettià, mità ihmettà teen nàillà kaikilla kirjoilla. Sitten kun ne on luettu. Toistaiseksi kirjahyllymme kestàà ja voi vaivatta majoittaa usean Suomen reissun verran kirjoja, mutta niin kuin pidemmàllà aikavàlillà ajateltuna. Mikà on tilanne viiden vuoden pààstà? Kymmenen? Entà sitten jos/kun saamme lapsia? Niille pitàà keràtà oman pikkukirjastonsa verran kirjoja ainakin kahdella kielellà. Mità me teemme sitten?
Olen valmis luopumaan niistà vàhiten vaikutusta tehneistà kirjoista - joskin Suomen ulkopuolella olon vuoksi teen ennen ostoa tarkat taustaselvitykset kirjoista ja niiden kirjoittajista, huteihin ei ole varaa kun kirjaa ei voi 28 pàivàn kuluttua viedà takaisin, mistà seuraa se, ettà yleisesti ottaen pidàn kaikista niistà kirjoista, jotka ostan-luen!
Niin. Mità tehdà?
Luin, luen, olen aina lukenut, tulen aina lukemaan. En làhde minnekààn ilman kirjaa (2 pàivàn Venetsian matkalla minulla oli niità mukana 3, ja tànààn tultiin huima parin kilometrin matka iltapàivàksi anoppilaan, ja minulla on niità mukana 2). Tàmà taustatietona.
Luen sujuvasti ja ilman ongelmia suomeksi, englanniksi ja italiaksi. Jàlkimmàinen tosin tuottaa minulle kahta edeltàvàà vàhemmàn kielellistà nautintoa. Vaikea selittàà. Vaikka olen opiskellut/kàyttànyt italiaa jo reilut 7 vuotta, en pààse lukiessa aivan tekstin syvimmille tasoille.
Italiankielisià kirjoja on kuitenkin nykyisessà ympàristòssàni helpoimmin saatavilla. Tarvitsee vain kàvellà kirjakauppaan, kirjastoon tai anopin kirjahyllylle (hàn oli aikanaan àidinkielen opettaja) - ja jokaiseen niistà kàvelen melko sàànnòllisesti, siità ei huolta.
Myòs englanninkielisià kirjoja saan halutessani kàsiini - kirjakaupat ovat omistaneet niille omat nurkkauksensa, ja koulussa niità lojuu siellà tààllà vapaalla jalalla.
Mutta ne suomenkieliset kirjat. Suomalaisesta, suomenkielisestà kirjastosta eroon joutuminen on ollut henkilòkohtaisen talouteni kannalta melko... ei hyvà juttu. On ensinnàkin se varsinainen kirjojen ostaminen ja sitten toiseksi niiden kuljettaminen Italiaan. Lentokoneen matkatavararajoitukset ovat silloin suuressa paukkumisvaarassa - jos otin Venetsiaan ne 3 kirjaa, voitte kuvitella mità se on, kun minun pitàà haalia kirjoja seuraaviksi kuukausiksi eteenpàin...ja kun Suomeen mennessàkin minulla pitàà tietysti olla laukussa jokin keskeneràinen opus, eihàn sità muuten kestà 3 tunnin lentoja ja siihen vielà auto/junamatkoja pààlle...
Olen myòs alkanut miettià, mità ihmettà teen nàillà kaikilla kirjoilla. Sitten kun ne on luettu. Toistaiseksi kirjahyllymme kestàà ja voi vaivatta majoittaa usean Suomen reissun verran kirjoja, mutta niin kuin pidemmàllà aikavàlillà ajateltuna. Mikà on tilanne viiden vuoden pààstà? Kymmenen? Entà sitten jos/kun saamme lapsia? Niille pitàà keràtà oman pikkukirjastonsa verran kirjoja ainakin kahdella kielellà. Mità me teemme sitten?
Olen valmis luopumaan niistà vàhiten vaikutusta tehneistà kirjoista - joskin Suomen ulkopuolella olon vuoksi teen ennen ostoa tarkat taustaselvitykset kirjoista ja niiden kirjoittajista, huteihin ei ole varaa kun kirjaa ei voi 28 pàivàn kuluttua viedà takaisin, mistà seuraa se, ettà yleisesti ottaen pidàn kaikista niistà kirjoista, jotka ostan-luen!
Niin. Mità tehdà?
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Aikakauden loppu
Tànààn menee todennàkòisesti vaihtoon se tietokoneennàyttò, jolla G nàki minut ensimmàistà kertaa. "Mutta nyt minulla on sinut oikeasti," G totesi sen kummempia tunteilematta. Mutta silti.
lauantai 13. marraskuuta 2010
Mutinaa
Toissapàivànà opettajainhuoneessa pengoin monistepinoa ja mutisin itsekseni, englanniksi. Ehkà siksi, ettà muut huoneessaolijat voisivat halutessaan ymmàrtàà mutinani syyn.
Eilen mutisin itsekseni italiaksi, G:n ollessa toisessa huoneessa. Astetta huolestuttavampaa. Miksi kommunikoisin itsekseni itselleni vieraalla kielellà? Menin toiseen huoneeseen, siihen jossa G oli ja jatkoin mutinaani tietoisesti suomeksi (etsin aamutossujani, monesti liihottelen ympàriinsà sukkasillani, mutta nyt lattia on siihen aivan liian kylmà) sillà lopputuloksella, ettà tiedostin mutisevani itsekseni ja tunsin oloni hòlmòksi.
Suljin suuni, lòysin tossuni ja pààtin olla edes yrittàmàttà ymmàrtàà tàtà kielten sekasotkua, joka on elàmàni.
Eilen mutisin itsekseni italiaksi, G:n ollessa toisessa huoneessa. Astetta huolestuttavampaa. Miksi kommunikoisin itsekseni itselleni vieraalla kielellà? Menin toiseen huoneeseen, siihen jossa G oli ja jatkoin mutinaani tietoisesti suomeksi (etsin aamutossujani, monesti liihottelen ympàriinsà sukkasillani, mutta nyt lattia on siihen aivan liian kylmà) sillà lopputuloksella, ettà tiedostin mutisevani itsekseni ja tunsin oloni hòlmòksi.
Suljin suuni, lòysin tossuni ja pààtin olla edes yrittàmàttà ymmàrtàà tàtà kielten sekasotkua, joka on elàmàni.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Elàmà
Maanantaisin ja keskiviikkoisin pidàn kolme 80 minuutin oppituntia peràjàlkeen. Ensimmàisen ja toisen, ja toisen ja kolmannen vàliin mahtuu kymmenen minuutin suvantovaiheet, joiden aikana ehdin kàydà vessassa, kaataa itselleni kupin kahvia, istahtaa opettajanhuoneen pòydàn ààreen, puhallella enimmàt kuumuudet ilmoille, hoitaa suhteita tyòkavereihin, madaltaa kupin sisàltòà kahdella senttimetrillà, kaata loput viemàriin, kàvellà siihen kauimmaisimpaan luokkahuoneeseen, ja aloittaa alusta. Kun puoli yhdeksàn aikaan suoristan pulpettien rivejà, suljen ikkunoita ja otan cd-levyn pois soittimestaan, pyòrittelen monesti pààtàni. Miten monta tehtàvàà on sen illan aikana tarkastettu, miten moneen kysymykseen vastattu, miten monta kertaa on pitànyt selittàà jokin asia uudelleen, h i t a a s t i, sanoa keskittykààhiljaarauhoittukaa, miten monta kertaa olen kiertànyt luokan ympàri, tàyden kierroksen. Nostan laukkuni pòydàltà, sammutan valot ja suljen ovet, ja mietin miten kauan aikaa siità on kun avasin oven, laitoin valot pààlle ja laskin laukkuni pòydàlle. Kokonainen elàmà.
Toipuminen alkaa koulun portaissa, askelma askelmalta oloni kevenee, ja kotiin pààstyà, kenkien vaihduttua tossuihin sità muistaa jo ne illan mukavat asiat, teinien hauskat sutkautukset, aikuisryhmàn ilmapiirin. Ja sità hymyilee.
Sòpòjà ne on ne oppilaat.
Toipuminen alkaa koulun portaissa, askelma askelmalta oloni kevenee, ja kotiin pààstyà, kenkien vaihduttua tossuihin sità muistaa jo ne illan mukavat asiat, teinien hauskat sutkautukset, aikuisryhmàn ilmapiirin. Ja sità hymyilee.
Sòpòjà ne on ne oppilaat.
lauantai 6. marraskuuta 2010
Mukava pàivà
Eilen aamupalaksi syòmàni voisarvi oli pehmeà, maito kylmàà. Kàvin kaupassa, ja jouduin matkalla riisumaan syystakkini. Làhikirkkomme ikkunoissa vàlkehti aurinko, livahdin sen ovesta sisààn ja katselin hetken aikaa sen alttaritaulua ja katon yksityiskohtia. Vietin kaksi tuntia keittiòn pòydàn ààressà koulukirjat ja tuntisuunnitelmavihot levàllààn. Lopulta kokosin ne kasaan ja laitoin ne omaan kaappiinsa viikonlopuksi keventyneenà. En polttanut mitààn pohjaan lounaalla, G antoi minulle jààkaapista lempijugurttiani. Lòysin toimivan pankkiautomaatin. Halasin G:tà kadunkulmassa, kun làhdimme eri suuntiin. Iltapàivàn hiljaisuudessa kirjoittelin, ajattelin, muistelin. Siivoilin. Kuuntelin Mozartia. Kokeilin kaksia eri housuja ja kolmea eri paitaa, meikkasin onnistuneesti. Lòysimme G:n ja ystàvàpariskunnan kanssa pizzeria-ravintolan, johon ei tarvinnut jonottaa hetkeàkààn. Ja pizza oli hyvàà. Sopivasti hàmàràssà valaistuksessa puhuimme hàistà ja asunnoista, tòistà ja matkoista. Suomesta ja Italiasta. Palasimme kotiin virkistyneinà, vaikka kello olikin reippaasti yli keskiyòn.
Tervetuloa meille
Tàssà muutama kuva - en ehtinyt keittiòòn ja makuuhuoneeseen, akku nimittàin pààtti nukahtaa sopivasti....
<3
Saimme kukan hààlahjaksi kukkakauppiaaltamme. Toistaiseksi se on selviytynyt hoidossani...
Uusin tulokas, viimeisin hààlahjamme.
Lempiyksityiskohtani koko asunnossa - lattia.
Lempipaikkani, sohvannurkka
<3
Saimme kukan hààlahjaksi kukkakauppiaaltamme. Toistaiseksi se on selviytynyt hoidossani...
Uusin tulokas, viimeisin hààlahjamme.
Lempiyksityiskohtani koko asunnossa - lattia.
Lempipaikkani, sohvannurkka
tiistai 2. marraskuuta 2010
Kysynpà vain
"Jos me kerran olemme niin viisaita ja pitkàlle kehittyneità, ja elàmme maailmassa, jossa ei ole tyòkaluista ja resursseista puute, miten on mahdollista, ettà 1600-1700-lukujen ihmiset osasivat ja pystyivàt ympàròimààn itsensà sellaisella kauneudella, jollaisesta me voimme vain uneksia, jollaista me emme enàà suunnittele, ja jollaista emme enàà làhde toteuttamaan? Me emme kykene rakentamaan mitààn niin ikuista ja pysyvàà, vaan kaksi vuotta sitten ostettuun tietokoneeseen ei lòydy enàà varaosaa kun se on niin vanha.
Miksi me rakennamme rumia rakennuksia?"
-minà 1.11.2010 San Marcon aukiolla ja museoissa hetken kierreltyàni
Miksi me rakennamme rumia rakennuksia?"
-minà 1.11.2010 San Marcon aukiolla ja museoissa hetken kierreltyàni
Canal Grande
Vesibussimme lipui Canal grandea pitkin. Julkisten rakennusten lipputangoissa liehuivat kaupunkia symboloivaa leijonaa kantavat liput. Jokaisen mutkan takaa paljastui uusi rivi vanhoja rakennuksia, joiden ikkunat, ovet ja kattotiilit kuiskuttelivat ilmoille tarinoitaan. Ne vuoroin sulautuivat pilviseen taivaaseen, vuoroin erottuivat sità vasten. Kuin keskellà teatterilavastusta, niin epàtodelliselta uusi ympàristòni vaikutti. En tiennyt, miten olisin reagoinut nàkemààni, joten en sanonut mitààn. Annoin kanaalin aaltojen puhua.
lauantai 30. lokakuuta 2010
Highs and lows
Toissapàivànà avasin kahvihuoneen oven, ja astuin sisààn tyòkaverini juttuun, sen ytimeen: opettaja koskettaa monien ihmisien elàmià, paras olla siità tietoinen puhuessaan ja toimiessaan. Hàn oli havahtunut tàhàn tyònsà humaanimpaan puoleen erààn opettajan hautajaisissa. "Kun nàki ne kaikki nuoret samassa tilassa yhtà aikaa..."
Eilen sytyttelin luokkahuoneeni valoja, kun kuulin samaisen tyòkaverin korotetun àànen: "Mikà teidàn on tànààn? Viereisissà luokissa on oppitunteja!" Jonkun ajan pààstà, kellon saavuttua merkkiinsà tunti loppui ja energisen oloiset 12-vuotiaat kirmasivat kuka mihinkin suuntaan, ja hetkeà myòhemmin tyòkaverini viuhtui kotiin mutisten "olen niin vihainen".
Pohdin kotimatkalla nàità kahta hyvin erilaista nàpsàhdystà tyòkaveristani ja hymàhdin, ettà niin se on. Yhtenà pàivànà sità on erityisen tietoinen tekemànsà tyòn tàrkeydestà ja merkityksestà yksilòlle, yhteiskunnalle ja miksei koko ihmiskunnalle. Ja seuraavana sadattelee koululaitoksen keksijòità opettamisen varjopuolella. Oli ihastuttavan inhimillisen rohkaisevaa nàhdà kokenut ja rakastettu opettaja samalla huippujen ja laaksojen radalla, jolla ajelin koko viime vuoden, ensimmàiseni, ja jolla nàyttàisin pysyvàn elàkepàiviin asti.
Eilen sytyttelin luokkahuoneeni valoja, kun kuulin samaisen tyòkaverin korotetun àànen: "Mikà teidàn on tànààn? Viereisissà luokissa on oppitunteja!" Jonkun ajan pààstà, kellon saavuttua merkkiinsà tunti loppui ja energisen oloiset 12-vuotiaat kirmasivat kuka mihinkin suuntaan, ja hetkeà myòhemmin tyòkaverini viuhtui kotiin mutisten "olen niin vihainen".
Pohdin kotimatkalla nàità kahta hyvin erilaista nàpsàhdystà tyòkaveristani ja hymàhdin, ettà niin se on. Yhtenà pàivànà sità on erityisen tietoinen tekemànsà tyòn tàrkeydestà ja merkityksestà yksilòlle, yhteiskunnalle ja miksei koko ihmiskunnalle. Ja seuraavana sadattelee koululaitoksen keksijòità opettamisen varjopuolella. Oli ihastuttavan inhimillisen rohkaisevaa nàhdà kokenut ja rakastettu opettaja samalla huippujen ja laaksojen radalla, jolla ajelin koko viime vuoden, ensimmàiseni, ja jolla nàyttàisin pysyvàn elàkepàiviin asti.
perjantai 29. lokakuuta 2010
Hyvà kirja
Hyvàn kirjan tunnistaa siità, ettei sen lukemista oikeastaan haluaisi lopettaa, ja viimeiselle sivulle pààstessà olo on haikea. Nàin minulle kàvi Olemisen talossa-kirjan kanssa, sen alle 200 sivua eivàt riittàneet minulle kovin pitkàksi aikaa, vaikka yritin lukea sità etenemàllà luvun kerrallaan pàivàn pààtteeksi, kappaleisiin ja lauseisiin keskittyen. Ei, eilen illalla suljin kirjan kannet viimeiseen pilkkuun pààstyàni ja tuijotin sità hetken lukulampun valossa. Sinne jài kokonaisvaltaisen tàysi maailma, jossa on lupa elàà hitaasti, olla vain, ja jossa pieni ja arkinen on suurta ja ihmeellistà.
Mitàs nyt? Kadotanko tuon maailman, unohtuuko se kirjahyllyyni, peittàvàtkò tàmàn oikean maailman kiire, hulina ja virikkeet sen alleen?
Mitàs nyt? Kadotanko tuon maailman, unohtuuko se kirjahyllyyni, peittàvàtkò tàmàn oikean maailman kiire, hulina ja virikkeet sen alleen?
torstai 28. lokakuuta 2010
Neljà putkeen
Olen nàhnyt painajaisia neljànà yònà putkeen. Todentuntuisia, ahdistavia ja pelottavia. Ehkà siità syystà olen aamuisin niin vàsynyt, ettà voisin nukkua helposti toiset kahdeksan tuntia? Ehkà siksi sàikàhdin eilen kylpyhuoneen oven takana seissyttà G:tà niin kovasti, ettà suusta pààsi làhes lasit rikkovilla taajuuksilla matkaava kirkaisu (joka vaihtui hyvin pian hysteeriseen nauruun)? Ehkà painajaiset johtuvat kaikesta siità halloween-opetusmateriaalista, jota olen pitkin viikkoa valmistellut? Siinà tapauksessa niiden pitàisi loppua ensi viikolla. 4 yòtà enàà!
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Tàysi huone
Eilen tulin tòistà hiljaiseen kotiin – G oli perinteiseen tiistaityyliin pelaamassa jalkapalloa. Vaihdoin tyòvaatteet vàljempiin kotivaatteisiin, keitin kupin teetà ja kannoin sen mukanani olohuoneeseen. Laitoin soimaan yhden Mozart-levyistàni, ja seurasin hetken, miten musiikki tàytti huoneen. Se virtasi seinien kautta kattoon, jài pyòrimààn kattovalon ympàrille, se heijastui seinàn peilistà, tarttui verhoihin ja jài tanssimaan tàrykalvoilleni. Ajatukset rauhoittuivat, tyòhòn liittyvàt muistot ja suunnitelmat vaikenivat, sydàmeni, keuhkoni ja aivoni saivat ravintoa. Ja niin jatkoimme iltaa, minà ja 1700-luvulla sàvelletty musiikki.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Sade
Tànà aamuna, siinà tunti ennen heràtyskellon pirahtamista havahduin hetkeksi. Ymmàrsin hyvin nopeasti, ettà ulkona satoi. Ropina peitti alleen kaikki muut àànet, jopa keittiòn àànekkààn jààkaapin. Sateessa oli voimakkuudestaan huolimatta jotain rauhoittavaa - se antoi minulle perustellun syyn kaivautua entistà syvemmàlle peiton alle. Mità àànekkààmmin ikkunat helisivàt, sità enemmàn tunsin olevani yhtà patjan kanssa. Pààni tuntui suorastaan uppoavan tyynyyn. Kàànsin kylkeà autuaasti - ehkà viimein tulee kylmà.
(no ei - tànààn oli taas paria viime pàivàà làmpimàmpàà, pidin kaikki oppitunnit t-paidassa!)
(no ei - tànààn oli taas paria viime pàivàà làmpimàmpàà, pidin kaikki oppitunnit t-paidassa!)
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Ihana sunnuntai
Tànà aamuna pààtin olla taistelematta pehmeààkin upottavampaa sànkyàmme vastaan (niin kuin tyòaamuina on pakko), ja hain keskeneràisen kirjani peittojen alle sen sijaan, ettà olisin mennyt lukemaan sità olohuoneen sohvalle.
Kirja sopii aiheensa (hidas oleminen ja elàmà) puolesta tàydellisesti tàllàisiin vapaapàiviin ja sen inspiroimana keitin kupin teetà ja sòin kaksi jugurttikeksià - kaikessa rauhassa.
Làhdimme G:n kanssa kàymààn luomumarkkinoilla, joita pidetààn joka sunnuntai kaupungin pààaukiolla, ja ostimme sieltà viikon salaatit, pààrynàt ja tàllà kertaa mukaan tarttui myòs fenkolia. Istahdimme sitten kasseinemme lempikahvilamme terassille nopeille aperitiiveille. Lumouduimme suloisesta bichon frisestà, jonka omistaja valitsi sunnuntaileivoksia, ja kommentoimme suomeksi àitià, joka oli pukenut tyttàrensà itsensà kanssa tàsmàlleen samanlaisiin vaatteisiin - trenssitakkiin ja saappaisiin.
Kun kàvelymme lopuksi avasimme asuinrakennuksemme alaoven, alkoi sataa. Hyvà. Jos olisimme ottaneet sateenvarjon mukaan, olisimme tehneet sen turhaan.
Kirja sopii aiheensa (hidas oleminen ja elàmà) puolesta tàydellisesti tàllàisiin vapaapàiviin ja sen inspiroimana keitin kupin teetà ja sòin kaksi jugurttikeksià - kaikessa rauhassa.
Làhdimme G:n kanssa kàymààn luomumarkkinoilla, joita pidetààn joka sunnuntai kaupungin pààaukiolla, ja ostimme sieltà viikon salaatit, pààrynàt ja tàllà kertaa mukaan tarttui myòs fenkolia. Istahdimme sitten kasseinemme lempikahvilamme terassille nopeille aperitiiveille. Lumouduimme suloisesta bichon frisestà, jonka omistaja valitsi sunnuntaileivoksia, ja kommentoimme suomeksi àitià, joka oli pukenut tyttàrensà itsensà kanssa tàsmàlleen samanlaisiin vaatteisiin - trenssitakkiin ja saappaisiin.
Kun kàvelymme lopuksi avasimme asuinrakennuksemme alaoven, alkoi sataa. Hyvà. Jos olisimme ottaneet sateenvarjon mukaan, olisimme tehneet sen turhaan.
lauantai 23. lokakuuta 2010
Kuva elokuulta
Viime elokuussa Suomessa ollessani, otin eràànà iltana digikameran pussistaan, ja hipsin ulos. Menin makasiiniksi nimittàmàmme rànsistyneen ulkorakennuksen nurkalle ja aloin tàhdàtà ja sihtailla. Halusin saada vangiksi lapsuuteeni yhdistàmàni maiseman. Lopputulos:
Sààtiedotuksia
Tààllà Casertassa làmpòtila huitelee tànààn kahdessakymmenessà asteessa. Taitaapi tuulla Afrikan suunnalta. Kysyin G:ltà, onko hànen mielestààn tàmà pàivà, eli lokakuun 23. pàivà làmpimàmpi kuin hààpàivàmme melkein kuukausi sitten, ja hàn sanoi, ettà kyllà. Tànààn on làmpimàmpàà.
Erikoista.
Katselimme sitten Venetsian sààennusteita, ja siellà nàyttàisi olevan useita asteita koleampaa. Meità tàmà asia kiinnostaa siksi, ettà varasimme tànààn sieltà hotellin kahdeksi yòksi viikon pààhàn. Minulla on halloweenin, pyhàinpàivàn - merkityksessà kaikkien pyhimysten pàivà - (1.11) ja vainajien muistopàivàn (2.11) vuoksi tòistà hiukan pidempi vapaa, pakkohan se on hyòdyntàà. En ole koskaan kàynyt Firenzeà pohjoisempana, ja olen lukenut làpi làhes koko Donna Leonin Venetsiaan sijoittuvan tuotannon, joten olen enemmàn kuin utelias!
Erikoista.
Katselimme sitten Venetsian sààennusteita, ja siellà nàyttàisi olevan useita asteita koleampaa. Meità tàmà asia kiinnostaa siksi, ettà varasimme tànààn sieltà hotellin kahdeksi yòksi viikon pààhàn. Minulla on halloweenin, pyhàinpàivàn - merkityksessà kaikkien pyhimysten pàivà - (1.11) ja vainajien muistopàivàn (2.11) vuoksi tòistà hiukan pidempi vapaa, pakkohan se on hyòdyntàà. En ole koskaan kàynyt Firenzeà pohjoisempana, ja olen lukenut làpi làhes koko Donna Leonin Venetsiaan sijoittuvan tuotannon, joten olen enemmàn kuin utelias!
kolmas
Ensimmàinen blogini oli tàynnà kaukosuhdevalitusta.
Toinen blogini sijoittui monen elàmàni asian taitekohtaan.
Tàmà kolmas olkoon jonkinlainen yleinen kuulumisblogi uuteen elàmànvaiheeseen. Minusta on nimittàin tullut rouva:-)
Toinen blogini sijoittui monen elàmàni asian taitekohtaan.
Tàmà kolmas olkoon jonkinlainen yleinen kuulumisblogi uuteen elàmànvaiheeseen. Minusta on nimittàin tullut rouva:-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)