lauantai 27. marraskuuta 2010

Korvapuustit osa I

Olen surkea kokki. Minua ei varmaan edes voi sanoa kokiksi, vaan ràpeltàjàksi. Mutta olen kovapàinen, hyvà ruokahaluinen ja perfektionisti, eli yritàn, yritàn ja yritàn, ja haluan oppia.

Huonouteni perustuu epàtasaisuuteen - toisinaan onnistun tàydellisesti ja saan G:n silmàt laajenemaan hàmmàstyksestà, toisinaan epàonnistun vàhintààn yhtà tàydellisesti.

Tàssà tarina siità, miten yritin tehdà korvapuusteja osa I:

Keskiviikko 24.11 - tulostin internetistà kaksi reseptià, ja vertailin niità omassa reseptikirjassa olevaan reseptiin.

Torstai 25.11 - ostin kaupasta hiivaa, jauhopussin (jonka kannessa oli pullapitkontapaisen kuva, minkà otin hyvànà merkkinà), sekà kysyin varsin asiantuntevaan sàvyyn kanelia - vaikutin ihmiseltà, joka aikoo leipoa, ja joka osaa hommansa, ja ajattelin tuon ajatuksen kenties auttavan minua. Luin valitsemani reseptin làpi muutamia lisàkertoja.

Perjantai 26.11

klo. 9.50 - kirjoitan itselleni kauppalistan, kaikki asiat ja esineet, joita tarvitsen korvapuustien tekoon.

klo. 10.00 - làhden ostoksille. Menen liikkeeseen, jossa myydààn kaikenlaista ruuanlaittoon ja kotiin liittyvàà. Tarvitsin kaulimen (jonka italiankielistà nimeà en muistanut, ja turvauduinkin elekieleen sekà alias-tyyliseen selittàmiseen "se esine, jolla saa taikinan littanaksi"), mitan, sekà kulhon ("sàiliòn, jossa voi sekoittaa jauhot sun muut"), sain haluamani, ja jatkoin ruokakauppaan.

klo. 10.15 - tajuan kaupassa jàttàneeni kauppalistan kotiin. Niinpà nostan ostoskoriini muistini varassa kaiken tarvitsemani. Maksan, ja làhden kotiin.

klo. n. 10.30 - Euroopan sisàinen neuvottelupuhelu. Aidin kanssa. Kertaan reseptià suullisesti, ja saan muutaman hyvàn kàytònnàn neuvon.

klo. 12.00 - minà G:lle "olipa hyvà, ettà kysyin àidiltà neuvoa, muuten olisin varmasti mokannut heti alkuunsa"

klo. 14.30 - olemme juuri syòneet (herkullisen herkullista uunikanaa, jonka valmistuksessa onnistuin tàydellisesti), katson keittiònpòydàlle kokoamaani pinoa kaikenlaisia korvapuustien valmistukseen tarvittavia esineità, ja rukoilen jauhopussia muuttumaan herkullisiksi pulliksi.

klo. 16.00 - G làhtee harjoitteluunsa, minà làhden samasta ovenraosta ja menen puolen kilometrin pààssà olevaan kauppaan ostamaan korvapuusteihin liittymàttòmià asioita. Meno-ja paluumatkoilla mielikuvaharjoittelin taikinan tekoa.

klo. 16.30 - olen kotona taas, valmiina aloittamaan. Pesen kàdet nostan eteeni tarvitsemani tavarat, ja menen jààkapille ottamaan kananmunia. Ne eivàt ole porkkanapussin takana. Eivàtkà jugurttien. Eivàtkà maitopurkkien. Tarkemmin katsottuna niità ei ole koko jààkaapissa - mieeni vàlàhtàà kohtaus aamuiselta kauppareissulta. Muistan ajatelleeni "sitten kananmunat", en muista missààn vaiheessa ottaneeni niità.

klo. 16.35 - olen asuntoamme làhimmàn kaupan suljettujen ovien takana. Se aukaa viideltà (tààllà pienemmàt kaupat ovat lounasajan molemmin puolin tauolla), odottaa vai làhteà samaan kauppaan jossa olin vain puolta tuntia aiemmmin? Epàtoivoissani livahdan erààseen herkkukauppaan (joka sekin on pienen kàvelyn takana) ja toivon toivon toivon, ettà sieltà saa kananmunia. Saa. Làtkàisen kananmunapaketin viereen lions-patukan. Jotenkin on sellainen olo, ettà nyt ei mene kovin lujaa, ja sen tuomaa lohdutusta saattaisin ehkà mahdollisesti tarvita myòhemmin.

klo. 18.00 - olin heittànyt menemààn epàonnistuneen taikinan, siivonnut jauhojen, epàonnistuneen taikinan, voin ja sokerin aiheuttamat tahrat, tiskannut ja pessyt kaikki kàyttàmàni pintatasot, sammuttanut toiveikkaana sàteilleen uunin ja laittanut korvapuusteihin tarvitut esineet sille samalle paikalle, jossa ne olivat kòkòttàneet aamusta asti. "Kuin mitààn ei olisi tapahtunutkaan", mutisen sisàisesti, otan lions-patukan ja menen sen kera olohuoneen sohvalle. Sytytàn kynttilàn "joulupòydàllemme" ja alan tehdà sità, mità parhaiten osaan - lukea (Dickensià).

Jatkoa tarinalle seuraa kun saan itseni koottua uuteen yritykseen.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Tàmà pàivà

Saimme hààpàivànàmme ihanan kortin perheeltàni. Sen kannessa lukee "Tàmà pàivà on kaunis ja se on teidàn". Muistan, miten luin tuon lauseen hotellihuoneen nojatuolissa, vain tunteja ennen vihkimistà, ja ajattelin "no niinpà on".

Kotiuduttuamme uuteen asuntoomme laitoin kortin makuuhuoneemme pòydàlle peilin eteen. Viikko hàiden jàlkeen katseeni osui siihen sattumalta, kun olin laittamassa kenkià jalkaan. "Tàmà pàivà on kaunis, ja se on teidàn". En voinut kuin todeta "no niinpà on" - olihan sunnuntai, ja olimme G:n kanssa menossa ulos kahdenkeskiselle lounaalle ja sen jàlkeen suunnitelmissa oli laadukasta loikoilua. Akkujen lataamista.

Kortti jài paikoilleen, ja olen alkanut lukea sen viestià tarkoituksellisesti aina silloin tàllòin. Kiireisenà arkipàivànàkin. Ihan vain muistaakseni, ettà sellaisetkin pàivàt ovat kauniita, ja nekin ovat meidàn.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Sade

En tallentanut tàmàn iltapàivàn kaatosadetta kameralla, vaan kynàllà:

Maailma hòyryàà ja kuohuu,
Vuoria ei enàà nàe, liekò niità koskaan ollutkaan.
Sadepisarat erottuvat mànnynlatvoja vasten,
ja sumun koostumus.
Valo on pelkkàà harmautta.

Mistà suomenkielisià kirjoja?

Hyvà kysymys. Seuraa pààtòntà jaarittelua aiheesta.

Luin, luen, olen aina lukenut, tulen aina lukemaan. En làhde minnekààn ilman kirjaa (2 pàivàn Venetsian matkalla minulla oli niità mukana 3, ja tànààn tultiin huima parin kilometrin matka iltapàivàksi anoppilaan, ja minulla on niità mukana 2). Tàmà taustatietona.

Luen sujuvasti ja ilman ongelmia suomeksi, englanniksi ja italiaksi. Jàlkimmàinen tosin tuottaa minulle kahta edeltàvàà vàhemmàn kielellistà nautintoa. Vaikea selittàà. Vaikka olen opiskellut/kàyttànyt italiaa jo reilut 7 vuotta, en pààse lukiessa aivan tekstin syvimmille tasoille.

Italiankielisià kirjoja on kuitenkin nykyisessà ympàristòssàni helpoimmin saatavilla. Tarvitsee vain kàvellà kirjakauppaan, kirjastoon tai anopin kirjahyllylle (hàn oli aikanaan àidinkielen opettaja) - ja jokaiseen niistà kàvelen melko sàànnòllisesti, siità ei huolta.

Myòs englanninkielisià kirjoja saan halutessani kàsiini - kirjakaupat ovat omistaneet niille omat nurkkauksensa, ja koulussa niità lojuu siellà tààllà vapaalla jalalla.

Mutta ne suomenkieliset kirjat. Suomalaisesta, suomenkielisestà kirjastosta eroon joutuminen on ollut henkilòkohtaisen talouteni kannalta melko... ei hyvà juttu. On ensinnàkin se varsinainen kirjojen ostaminen ja sitten toiseksi niiden kuljettaminen Italiaan. Lentokoneen matkatavararajoitukset ovat silloin suuressa paukkumisvaarassa - jos otin Venetsiaan ne 3 kirjaa, voitte kuvitella mità se on, kun minun pitàà haalia kirjoja seuraaviksi kuukausiksi eteenpàin...ja kun Suomeen mennessàkin minulla pitàà tietysti olla laukussa jokin keskeneràinen opus, eihàn sità muuten kestà 3 tunnin lentoja ja siihen vielà auto/junamatkoja pààlle...

Olen myòs alkanut miettià, mità ihmettà teen nàillà kaikilla kirjoilla. Sitten kun ne on luettu. Toistaiseksi kirjahyllymme kestàà ja voi vaivatta majoittaa usean Suomen reissun verran kirjoja, mutta niin kuin pidemmàllà aikavàlillà ajateltuna. Mikà on tilanne viiden vuoden pààstà? Kymmenen? Entà sitten jos/kun saamme lapsia? Niille pitàà keràtà oman pikkukirjastonsa verran kirjoja ainakin kahdella kielellà. Mità me teemme sitten?

Olen valmis luopumaan niistà vàhiten vaikutusta tehneistà kirjoista - joskin Suomen ulkopuolella olon vuoksi teen ennen ostoa tarkat taustaselvitykset kirjoista ja niiden kirjoittajista, huteihin ei ole varaa kun kirjaa ei voi 28 pàivàn kuluttua viedà takaisin, mistà seuraa se, ettà yleisesti ottaen pidàn kaikista niistà kirjoista, jotka ostan-luen!

Niin. Mità tehdà?

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Aikakauden loppu

Tànààn menee todennàkòisesti vaihtoon se tietokoneennàyttò, jolla G nàki minut ensimmàistà kertaa. "Mutta nyt minulla on sinut oikeasti," G totesi sen kummempia tunteilematta. Mutta silti.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Mutinaa

Toissapàivànà opettajainhuoneessa pengoin monistepinoa ja mutisin itsekseni, englanniksi. Ehkà siksi, ettà muut huoneessaolijat voisivat halutessaan ymmàrtàà mutinani syyn.
Eilen mutisin itsekseni italiaksi, G:n ollessa toisessa huoneessa. Astetta huolestuttavampaa. Miksi kommunikoisin itsekseni itselleni vieraalla kielellà? Menin toiseen huoneeseen, siihen jossa G oli ja jatkoin mutinaani tietoisesti suomeksi (etsin aamutossujani, monesti liihottelen ympàriinsà sukkasillani, mutta nyt lattia on siihen aivan liian kylmà) sillà lopputuloksella, ettà tiedostin mutisevani itsekseni ja tunsin oloni hòlmòksi.
Suljin suuni, lòysin tossuni ja pààtin olla edes yrittàmàttà ymmàrtàà tàtà kielten sekasotkua, joka on elàmàni.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Elàmà

Maanantaisin ja keskiviikkoisin pidàn kolme 80 minuutin oppituntia peràjàlkeen. Ensimmàisen ja toisen, ja toisen ja kolmannen vàliin mahtuu kymmenen minuutin suvantovaiheet, joiden aikana ehdin kàydà vessassa, kaataa itselleni kupin kahvia, istahtaa opettajanhuoneen pòydàn ààreen, puhallella enimmàt kuumuudet ilmoille, hoitaa suhteita tyòkavereihin, madaltaa kupin sisàltòà kahdella senttimetrillà, kaata loput viemàriin, kàvellà siihen kauimmaisimpaan luokkahuoneeseen, ja aloittaa alusta. Kun puoli yhdeksàn aikaan suoristan pulpettien rivejà, suljen ikkunoita ja otan cd-levyn pois soittimestaan, pyòrittelen monesti pààtàni. Miten monta tehtàvàà on sen illan aikana tarkastettu, miten moneen kysymykseen vastattu, miten monta kertaa on pitànyt selittàà jokin asia uudelleen, h i t a a s t i, sanoa keskittykààhiljaarauhoittukaa, miten monta kertaa olen kiertànyt luokan ympàri, tàyden kierroksen. Nostan laukkuni pòydàltà, sammutan valot ja suljen ovet, ja mietin miten kauan aikaa siità on kun avasin oven, laitoin valot pààlle ja laskin laukkuni pòydàlle. Kokonainen elàmà.

Toipuminen alkaa koulun portaissa, askelma askelmalta oloni kevenee, ja kotiin pààstyà, kenkien vaihduttua tossuihin sità muistaa jo ne illan mukavat asiat, teinien hauskat sutkautukset, aikuisryhmàn ilmapiirin. Ja sità hymyilee.

Sòpòjà ne on ne oppilaat.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Mukava pàivà

Eilen aamupalaksi syòmàni voisarvi oli pehmeà, maito kylmàà. Kàvin kaupassa, ja jouduin matkalla riisumaan syystakkini. Làhikirkkomme ikkunoissa vàlkehti aurinko, livahdin sen ovesta sisààn ja katselin hetken aikaa sen alttaritaulua ja katon yksityiskohtia. Vietin kaksi tuntia keittiòn pòydàn ààressà koulukirjat ja tuntisuunnitelmavihot levàllààn. Lopulta kokosin ne kasaan ja laitoin ne omaan kaappiinsa viikonlopuksi keventyneenà. En polttanut mitààn pohjaan lounaalla, G antoi minulle jààkaapista lempijugurttiani. Lòysin toimivan pankkiautomaatin. Halasin G:tà kadunkulmassa, kun làhdimme eri suuntiin. Iltapàivàn hiljaisuudessa kirjoittelin, ajattelin, muistelin. Siivoilin. Kuuntelin Mozartia. Kokeilin kaksia eri housuja ja kolmea eri paitaa, meikkasin onnistuneesti. Lòysimme G:n ja ystàvàpariskunnan kanssa pizzeria-ravintolan, johon ei tarvinnut jonottaa hetkeàkààn. Ja pizza oli hyvàà. Sopivasti hàmàràssà valaistuksessa puhuimme hàistà ja asunnoista, tòistà ja matkoista. Suomesta ja Italiasta. Palasimme kotiin virkistyneinà, vaikka kello olikin reippaasti yli keskiyòn.

Tervetuloa meille

Tàssà muutama kuva - en ehtinyt keittiòòn ja makuuhuoneeseen, akku nimittàin pààtti nukahtaa sopivasti....






<3



Saimme kukan hààlahjaksi kukkakauppiaaltamme. Toistaiseksi se on selviytynyt hoidossani...



Uusin tulokas, viimeisin hààlahjamme.





Lempiyksityiskohtani koko asunnossa - lattia.





Lempipaikkani, sohvannurkka

tiistai 2. marraskuuta 2010

Kysynpà vain

"Jos me kerran olemme niin viisaita ja pitkàlle kehittyneità, ja elàmme maailmassa, jossa ei ole tyòkaluista ja resursseista puute, miten on mahdollista, ettà 1600-1700-lukujen ihmiset osasivat ja pystyivàt ympàròimààn itsensà sellaisella kauneudella, jollaisesta me voimme vain uneksia, jollaista me emme enàà suunnittele, ja jollaista emme enàà làhde toteuttamaan? Me emme kykene rakentamaan mitààn niin ikuista ja pysyvàà, vaan kaksi vuotta sitten ostettuun tietokoneeseen ei lòydy enàà varaosaa kun se on niin vanha.

Miksi me rakennamme rumia rakennuksia?"
-minà 1.11.2010 San Marcon aukiolla ja museoissa hetken kierreltyàni

Canal Grande

Vesibussimme lipui Canal grandea pitkin. Julkisten rakennusten lipputangoissa liehuivat kaupunkia symboloivaa leijonaa kantavat liput. Jokaisen mutkan takaa paljastui uusi rivi vanhoja rakennuksia, joiden ikkunat, ovet ja kattotiilit kuiskuttelivat ilmoille tarinoitaan. Ne vuoroin sulautuivat pilviseen taivaaseen, vuoroin erottuivat sità vasten. Kuin keskellà teatterilavastusta, niin epàtodelliselta uusi ympàristòni vaikutti. En tiennyt, miten olisin reagoinut nàkemààni, joten en sanonut mitààn. Annoin kanaalin aaltojen puhua.

Heijastuksia