Kuin de Montaigne

Katsottiin sunnuntaina dokumentti ranskalaisesta filosofista, Michel de Montaignesta, ja pakko sanoa, ettà olisi ihana elàà kuin hàn: De Montaigne vietti filosofiuransa aikana pàivànsà maaseutulinnansa tornissa kirjojen ympàròimànà kirjoittaen ja pohtien. Jàlkimmàiselle puuhalle oli huoneessa varattu runsaasti tilaa; ajattelu vaati liikkumista, ja siltà varalta, ettà sekààn ei auttanut De Montaigne oli kirjoituttanut huoneen kattoon viisaita lausahduksia, joita silmàilemàllà aivonystyròità saattoi patistella.

Sain myòs huomata olevani kuin De Montaigne - ainakin mità tulee nukkumistapoihin. De Montaigne oli mààrànnyt, ettà linnan kelloja oli soitettava keskellà yòtà, niin ettà hàn saattoi heràtà ja nautiskella sitten uudestaan nukahtamisen tunteesta. Minunkin mielestàni se on yksi pàivàn parhaita hetkià, ja jos nukun yòn herààmàttà missààn vaiheessa kertaakaan, herààn huonotuulisena.

Ehkà tuo ei kuitenkaan riità tekemààn minusta filosofia, joten pitàydyn opettamisessa...