Parasta tyòntekoa on sellainen, joka alkaa kuin huomaamatta. Johon liukuu rauhallisesta hetkestà, rauhallisin mielin.
Minulle on 24 tunnin sisàllà kàynyt nàin kaksi kertaa.
Eilen kuuntelin musiikkia ja join teetà, ja yhtàkkià sàpsàhdin siihen, ettà olin kirjoitellut keskeneràiseen tiedostooni jo kappaleen verran tekstià, melkein huomaamatta. Tànà aamuna en noussut sàngystà heti, vaan loikoilin paikoillani ja annoin ajatusten harhailla ja pyòrià pinnan alla pulppuavissa teemoissa. Tajusin jonkin ajan kuluttua, ettà mieli oli listannut jo useampia aiheita ja harjoituksia ensi vuoden kursseille, ja ne piti saada muistiin. Tàytin yhden A4-arkin molemmin puolin ja nousin sàngystà tyytyvàisenà - jo jotain aikaan saaneena.
Molemmissa kokemuksissa oli pohjimmiltaan kyse jonkinlaisen luovan voiman hyòdyntàmisestà - tai siità, ettà sen antoi toimia ja tehdà tyòtààn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti