Paljon vàsyneità lapsia, vàsyneità teinejà. Aurinko paistaa ja kaikki haluaisivat olla jossain muualla, itsekin sità olisi mielellààn muualla, kòpòttelemàssà mukulakivikadulla ja hòrppimàssà jààteetà. Nàin viime yònà unta, jossa hermostuin pahimmalle huliviliryhmàlleni ja huusin niille. Jotain tyyliin kuuntelisitte edes hetken aikaa. Onnistuin tànààn vàlttàmààn 6-vuotiaan itkupotkuraivarin harkitun pirteàllà àànellà. Toinen samanikàinen luetteli, ettà làksyt pitàisi tehdà ja on tulossa matikan koetta ja uintikoetta ja koripallokoetta, ja mietin, onko nàin pienille edes pakko jàrjestàà kokeita ja kutsua niità vielà kokeiksi. Tyòkaveri huuteli yhtà paimennettavistaan luokkaan ja mutisi "naama on aivan kuin sità kutsuttaisiin giljotiinin eteen". Suljin oman luokkani oven, ja mietin, miten tylsàà onkaan olla pakottaja.
Ei haluaisi, mutta vanhemmat odottavat tuloksia ja tyònantaja on mààritellyt tunnit tietyn mittaisiksi, vàhempàà ei voi tehdà, lapsia ei voi pààstàà luokasta pois ja sanoa, menkàà leikkimààn omalla kielellànne ja pitàkàà hauskaa, olkaa vaikka tekemàttà mitààn. Ei, ne pitàà pààstàà vanhempien mukana 17.20...karatetunnille... on pakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti