tiistai 20. joulukuuta 2011

Tyòhyvinvointia

Kyllà nyt tòissà luistaa. Tuntuu ettà vàhàn jokaisella on askel keveàssà. Itse havahduin omaan viheltelyyni, kun 6-vuotias sanoi "Màkin osaan viheltàà, mutta koulussa ei saa." Mitàs siihen, kysyin, ettà eikò saa ja sanoin, ettà kyllà nàin jouluviikolla saa! Pàivàn pààtteksi kàvàisin toimistossa ja kuulin jo ovelta, miten sihteeri siellà lauleskeli. Todettiin, ettà paljon asian kanssa on tekemistà joulun lisàksi sunnuntaisella lounaalla. Meità oli pitkà pòytà ja 29 henkeà ja 4 tuntia aikaa syòdà kaikessa rauhassa ja jutella vain. Antipasto-lautanen, kaksi eri pastaruokaa, pihvi lisukkeilla, kastanjoita ja ananasta ja ei yksi eikà kaksi vaan kolme erilaista kakkua (jotka sisarkoulumme opettajat olivat tehneet) - yritettiin kovasti pààttàà, oliko suklaakakku, apple pie vai cheese cake kaikkein paras, muttei onnistuttu pààsemààn mihinkààn lopputulokseen. Koulun omistaja kàvi kaatamassa kaikkien laseihin kuohuviinià ja siinà humussa viriteltiin 12 Days of Christmas-kipale, mutta kukaan ei oikein muistanut sen sanoja, ja siitàhàn riemu repesi. Minà itse làhinnà nauroin vedet silmissà enkà kyennyt osallistumaan edes siihen "5 golden rings"-kohtaan, joka oli ainoa, josta oltiin sataprosenttisen varmoja.

tiistai 22. marraskuuta 2011

50-50

Luimme teinien kanssa lyhyen tekstin opettajasta, joka soitatti matematiikan tunneilla oppilailleen Mozartia ja Bachia. Oppilaat olivat tekstin mukaan rentoutuneempia ja saivat parempia tuloksia, eli kàytàntò toimi. Vedin laukusta esiin yhden Mozart-levyistàni, teinien silmissà vàlàhti. Present perfect continuous ja klassista musiikkia. Tyòskentely oli rauhallisempaa (pari meinasi nukahtaa!), minulla oli mukava olo. Loppuàànestyksessà kannatus jakautui kuitenkin melkolailla 50-50, joskin làhes kaikki olivat sità mieltà, ettà ehkà jotain muuta musiikkia kuin klassista. Pitààpà koittaa seuraavalla kerralla jazzia.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Antaisitte leikkià

Kaksi tyòkaveriani pitàà tunteja lapsille lauantai-iltapàivisin - jokainen ryhmà 2h kerrallaan. Lapset tulevat kurssille lauantaina varmaankin siità syystà, ettà viikolla on jo kaikenlaista muuta harrastusta, muuta selitystà en keksi, sillà koululla on kaikentasoisia kursseja tarjolla joka pàivà pitkin viikkoa. Lauantai-iltapàivàssà ei sinànsà ole mitààn vikaa, mutta kun kouluviikko on tààllà jo muutenkin 6-pàivàinen, tulee mieleen, onko lapset sen pààtteeksi aivan pakko raahata englannin tunnille. Eikò heidàn saisi antaa vain olla ja hòmpòttàà omiaan, pelata pelejà, leikkià, olla kavereiden kanssa, tylsistyà, ihan mità vain heidàn mieliinsà putkahtaa? Antaisivatpa vanhemmat lasten vain leikkià, se voisi olla tulevaisuuden kannalta jopa tàrkeàmpàà kuin aikaisin ja tehokkaasti aloitetut englannin tunnit, ja kieltàytyisipà koulu tuollaisten kurssien jàrjestàmisestà ja pitàisi ovet kiinni lauantaina, mutta ilmeisesti ekstratulot ovat sitten kuitenkin niin tàrkeàt.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Tunnustus

"Saanko mà kirjoittaa sen kirjeen uudelleen? Tai siis kun mà kirjoitin sen vain 10 minuutissa ennen tànne tuloa. Saanko? Mà kirjoitan sen uudelleen" 15-kesàisen pojan tunnustus, joka tuli semmoisella tahdilla, etten ehtinyt reagoida siihen mitenkààn. Mukavaa tavata joku, jolla on omatunto!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Paapan numero

Naputin lankapuhelimeen paapan numeron ja vaikka pienen hetken epàilin muistaneeni sen vààrin - voieiolenpaminàriippuvainenkànnykànpuhelinluettelosta, olikoykkònenjakolmonensittenkintoisinpàin, lyònkyllàluurinkorvaanjostàmàolivààrànumero - vastasi linjan toisessa pààssà tuttu ààni. Ihmeellinen on ihmismuisti kun se kykenee yhdistàmààn numerolitaniat ihmisiin, hihkuin sisàisesti ja voitonriemuisesti, ja paappa sanoi nàhneensà omalta ruudultaan, ettà nyt puhelu tulee kaukaa, kun numeroita on noin paljon. Numeroilla ilmaisin myòs sen, milloin seuraavan kerran nàhtàisiin naamatusten. Heti kun oltiin kàsitelty viime aikojen perhetapahtumat, sààt ja politiikat.

Jos paappaa làhestyin perinteisesti, omaa isààni nàin hiukan modernimmin:

Hyvàà isànpàivàà:-)

lauantai 12. marraskuuta 2011

Halleluja

Roomassa, parlamenttitalon edessà on kuoro laulamassa hallelujaa, ja me tààllà vàhàn etelàmpànà seurataan menoa toiveikkain mielin.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Keskeytys

Aurinkoa ja mielenkiintoisia keskustelunaiheita, vaahtoiset cappuccinot. Ei kelloa ranteessa tai nàkyvissà. Minulla ja amerikkalaisella kaverillani oli mukavaa - kunnes eràs lievàsti pàihtynyt nainen istui meidàn làhelle, alkoi kysellà kaikenlaista englannin kielen lumoamana eikà lopettanut.
- Mistà olette kotoisin?
- Mitkà teidàn nimenne ovat?
- Oletteko jo kàyneet Napolissa?
- Onko teillà poikaystàvià tààllà?
- Missà hotellissa asutte?
Ei auttanut vaikka tekeydyimme turisteiksi ja vastailimme mahdollisimman lyhyesti ja jàtimme vastailematta aina kuin mahdollista. Oli lopulta noustava ja làhdettàvà.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Lepattava

Nukuin viime yònà vàhàn ja joka vàlissà hereillen. Olo on lepattava. Haaveilen tyynystà ja peitosta.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Làmmòstà koleuteen

Pàivisin làmpòtilat hipovat auringossa kahtakymmentà astetta. Iltaan mennessà takin vetoketjun vetàà ylòs asti. Sisàllà taloissa on koleaa. Niin koleaa, ettà kuumavesipullon ottaa mielellààn seuraksi, niin koleaa, ettà sàngystà on vaikea nousta aamulla - peiton alla kun on niin mukavan làmmin.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Takapakkia

Taisin lukea hyvià kirjoja viime vuonna. Pààttelen siità, ettà sen sijaan, ettà lukisin làpi lukemattomien kirjojeni pinoa, suunnittelen lukevani uudelleen joitain viime vuonna lukemiani. Niiden joukossa eràs itàmaisia anekdootteja sisàltàvà kirja onnellisuudesta, Erich Frommin Olla vai omistaa, ja Dickensin Joulutarina.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Katuvalot

Tànààn on vapaapàivà ja minulla oli aikaa katsella ikkunasta vanhan kaupungin yllà hetken aikaa viipynyttà vaaleanpunaista kaistaletta, ja sità kun valo meni pois ja katuvalot syttyivàt.

perjantai 28. lokakuuta 2011

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Suomen opiskelua

Minà ja G tànààn:

Minà: "Anna mulle sininen marianne"
G: "Miksi sininen marianne eikà sinisià marianneja?"
Minà: "No kun haluan yhden. Sininen marianne. Sinisià marianneja tarkoittaa, ettà monta"
G: "Ai niin joo"
Minà: "Ja sitten, jos sanon, ettà anna mulle kolme sinistà mariannea, huomaatko, numeron kanssa yksikòn partitiivi"
G: "Joo."
Minà: "Niin, anna mulle sininen marianne"
G: "Joo, mà ymmàrsin jo."
Minà: "Ei kun oikeasti, anna mulle sininen marianne!"

Taustana sen verran, ettà olemme kuukauden pàivàt opiskelleet suomen kielioppia - G on tàhàn asti puhunut suomea improvisaatiopohjalta - ja olemme alkaneet puhua sità arjessa enenevissà mààrin. Jos G:n aivot kestàvàt, hàn vastaa suomeksi, jos eivàt, hàn puhuu minulle italiaa ja minà takaisin suomea. Yllàttàvàn nopeasti tàhàn jàrjestelyyn on tottunut!

Tylsàà

Oli tylsà ilta, puurtamista, oikea kielioppitehtàvien esterata juostavana - ai mutta hei, minàhàn illan suunnittelin!

Opettajan itsensà viihtyminen ja tylsistyminen toimivat hyvànà mittarina suunnitelmien toimivuudesta ja mielekkyydestà. Kun itsellà on tylsàà, peili pitàà kohottaa omien kasvojen eteen - nòyràsti.

Mutta samalla armeliaasti. Ensimmàiseltà tunnilta oppilaani làhtivàt kuitenkin lopulta surkutellen, ettà nyt tulee kahden viikon tauko (Halloweenit sun muut), toiselle ryhmàlle annoin mielenkiintoisen kotitehtàvàn ja lopputunnin kertauksessa kaiken vallan, ja kolmannen ryhmàn kanssa vihdoin ja viimein dot ja doesit alkoivat loksahdella paikoilleen.

Polviin asti

Tekstitelevisiossa luki, ettà Liguria ja Toscana ovat huonon sààn johdosta "polvillaan", voin suoran kàden kokemuksesta sanoa, ettà tààllà hiukan etelàmpànà huonoa sààtà on polviin asti - sen verran kastuin, kun kàvelin (kahlasin) tòistà kotiin keskipàivàn aikaan.

Housut kuivumaan, sukat kuivumaan kengistà puhumattakaan, làmpimàt kotivaatteet pààlle, ja teevesi tulelle. Eikò se tàstà ja pààasia, etteivàt koulukirjat kastuneet!

torstai 20. lokakuuta 2011

Pienet kynttilàt torstai-illassa

Klassista CD-soittimessa, kuppi teetà, kaksi mantelikeksià lautasella ja pienià kynttilòità edessà pòydàllà, muuten pimeà asunto. Muuta ei tyòpàivàstà (=àànekkàistà lapsista) toipumiseen tarvita.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kuin de Montaigne

Katsottiin sunnuntaina dokumentti ranskalaisesta filosofista, Michel de Montaignesta, ja pakko sanoa, ettà olisi ihana elàà kuin hàn: De Montaigne vietti filosofiuransa aikana pàivànsà maaseutulinnansa tornissa kirjojen ympàròimànà kirjoittaen ja pohtien. Jàlkimmàiselle puuhalle oli huoneessa varattu runsaasti tilaa; ajattelu vaati liikkumista, ja siltà varalta, ettà sekààn ei auttanut De Montaigne oli kirjoituttanut huoneen kattoon viisaita lausahduksia, joita silmàilemàllà aivonystyròità saattoi patistella.

Sain myòs huomata olevani kuin De Montaigne - ainakin mità tulee nukkumistapoihin. De Montaigne oli mààrànnyt, ettà linnan kelloja oli soitettava keskellà yòtà, niin ettà hàn saattoi heràtà ja nautiskella sitten uudestaan nukahtamisen tunteesta. Minunkin mielestàni se on yksi pàivàn parhaita hetkià, ja jos nukun yòn herààmàttà missààn vaiheessa kertaakaan, herààn huonotuulisena.

Ehkà tuo ei kuitenkaan riità tekemààn minusta filosofia, joten pitàydyn opettamisessa...

maanantai 17. lokakuuta 2011

Aikataulut

Aamulla ryntàilin ympàri asuntoa laitankaikenpaikalleenmyòhemmin-periaatteella, jàttàen jàlkeeni pienià sekamelskakasoja, ja aamutunneiltani kotiuduttuani aloin kiiruhtaa huomisen tuntien suunnittelua. Jostain kumman syystà halusin saada ne valmiiksi ennen kello yhtà. Miksi juuri ennen kello yhtà eikà vaikka varttia yli yksi, en tiedà. Sitàkààn en tiedà, miksi en voinut aamulla liikuskella rauhallisemmin, kaikki oli valmiiksi mietitty ja tavarat helposti lòydettàvissà paikoiltaan, ja aikaakin oli sen verran, ettà ehdin tòihin melkein vartin ennen sovittua aikaa (ja oppilaat tulivat 5 minuuttia myòhàssà).

Sisàllàni asunee jonkinlainen sairas hoputtaja, joka uskottelee, ettà aika kipittàà jossain edellà, kellottaa ja aikatauluttaa kaikki tekemiseni ja nauttii siità, ettà saa luotua mieleeni ahdistuneisuuden ilmapiirin.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Apila

Suomesta heinàkuussa ostamani kirjan vàlistà tipahti syliini littana, kuivunut apila. Muistutus siità, millaista on kun on kesà ja puutarha.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Ajanpysàyttàjàmummo

Mummo esitti myyjàlle pitkià vastauksia vaativia kysymyksià tulostimista, kun astuin sisààn kopiointiliikkeeseen; aloin vàlittòmàsti epàillà, ehdinkò tòihin. Mummo kààntyi puoleeni ja kysyi, onko minulla paljon asiaa, ja antoi keskeyttàà hetkeksi, kun sanoin, ettà ei, pari kopiota vain. Kiittelin. Mummo sanoi, ettà kun kaikenlaista nykyààn itse kullakin, kyllà sen ymmàrtàà. Sanoin, ettà juu, itse kukin juoksee sinne tànne. Mummo siihen, ettà vàhemmàn meidàn kaikkien pitàisi juosta niin ehtisimme nauttia elàmàstà. Kun kàànnyin kadunkulmasta kohti koulua, ei enàà ollut kiire.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Tuulee

Ulkona tuulee! Ja hetki sitten satoi! Taivas on tàynnà pilvià, aurinkoa ei missààn! Laitoin jalkaan villasukat! Ja harteille shaalin! Vihdoinkin, vihdoinkin vihdoinkin!

(Taustana sen verran, ettà minulla on takana Suomen kuumin heinàkuu 25 vuoteen, sààtiedotusten mukaan noches tropicales eli trooppiset yòt Espanjassa elokuussa, Italian ennàtyskuuma syyskuu ja melkoisen làmmin lokakuun alku)

tiistai 4. lokakuuta 2011

Pilates

Ollaan ajateltu tyòkavereiden kanssa mennà pilatestunneille, mutta oli pakko todeta tànààn, ettà sellaiset on turhia - tarvitsee vain pitàà tunti innokkaille lapsille, siinà saa riittàvàsti kuntoilua!

Teacher..!
Teacher..!
Teacher..!
Teacher..!
Yhtà aikaa ja eripuolilta luokkaa, koko ajan!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Paljon lisàà aikaa

Sateliittitelevision nauhoittava boksi alkoi jumittaa ja se piti lopulta vaihtaa. Siinà meni kymmenisen jaksoa Law & Orderia, monta dokumenttia, jotka meidàn on ollut tarkoitus katsoa jo pidemmàn aikaa sekà matkaohjelma Japanista, jota me ei oltu vielà katsottu loppuun.

En osaa edes arvioida, miten monta tuntia tuossa vapautui aikaa meidàn kàyttòòn. Mitàhàn sillà tekisi?

perjantai 30. syyskuuta 2011

Syyskuun viimeinen pàivà

Syyskuun viimeinen pàivà.
Koulu alkanut taas. Tànà vuonna aikuisten alkeiskurssia, teinejà yhden ryhmàn verran ja lapsukaisia kahden.
Suomesta kàvi vieraita. Meillà on vielà paljon niiden tuomaa kahvia, puuroa, hapankorppua, karkkia ja siiderià. Oli mukava viikko. Nàkivàt ensimmàistà kertaa Rooman.
Ja minà Vatikaanin. Siellà museoissa oli kyllà liikaa vàkeà, ei meinannut mahtua olemaan.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Ikkuna

Ikkuna on auki, puutarha tulee siitä keittiöön. Tuuli ja illan värit

Kissa hyppäsi siitä sisään.

Juoksi säikähdyksissään yläkertaan ja alakertaan ja ulko-ovelle. Meni takaisin ihmettelemään, kun avasin sille oven.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Tyòtà

Parasta tyòntekoa on sellainen, joka alkaa kuin huomaamatta. Johon liukuu rauhallisesta hetkestà, rauhallisin mielin.

Minulle on 24 tunnin sisàllà kàynyt nàin kaksi kertaa.

Eilen kuuntelin musiikkia ja join teetà, ja yhtàkkià sàpsàhdin siihen, ettà olin kirjoitellut keskeneràiseen tiedostooni jo kappaleen verran tekstià, melkein huomaamatta. Tànà aamuna en noussut sàngystà heti, vaan loikoilin paikoillani ja annoin ajatusten harhailla ja pyòrià pinnan alla pulppuavissa teemoissa. Tajusin jonkin ajan kuluttua, ettà mieli oli listannut jo useampia aiheita ja harjoituksia ensi vuoden kursseille, ja ne piti saada muistiin. Tàytin yhden A4-arkin molemmin puolin ja nousin sàngystà tyytyvàisenà - jo jotain aikaan saaneena.



Molemmissa kokemuksissa oli pohjimmiltaan kyse jonkinlaisen luovan voiman hyòdyntàmisestà - tai siità, ettà sen antoi toimia ja tehdà tyòtààn.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Miksi kirjoittainen ei suju

Miksi kirjoittaminen ei suju

Kesà on kokonaisvaltainen.
Pààskyset piirtelevàt taivaaseen kaaria,
ja aurinko kiehuu kaduilla.
On terassin verhojen heilunta,
ja tuuli paljaissa varpaissa.
Sanat ovat ahtaita.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Pòlyhiukkaset

Vanhan tàkin vie parvekkeelle ja sità ravistaa niin, ettà pòlyhiukkaset irtoavat tuuleen ja pyòràhtelevàt uuteen asentoon.

Sama tapahtuu ajatuksille kun vaihtaa maisemaa vaikka vain muutamaksi pàivàksi, kuljeskelee vierailla kaduilla, opettelee uusien aukioiden ja katujen nimet, ja tuntee liikkuvansa junan mukana.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Junan ikkunasta nàhtyà

Haaleanvihreà liukumàki keskellà puutarhaa. Teollisuusalueen aita, joka onkin làhempàà katsottuna ylikulun kaide. Viljelyksià - minulle tuntematon lajike. Suuria kasoja puuhalkoja. Tunneli. Minua vastapààtà istuvan naisen heijastus ikkunassa. Puita, puita, puita. Leveà oja tàynnà vettà. Kirkon kupoli ja sen pitkà, ohut risti. Voimalinjoja taivasta vasten, talon seinustalle on keràtty paljon roinaa. Talo muratin peitossa, sateliitti lautanen toisen katonharjanteella. Autoja parkissa. Kirkkaankeltainen seinà ja lintu nousee ylòspàin. Puintivalmista viljaa. Viisi nosturia, aseman nimikyltti livahtaa ohi niin nopeasti, ettei sità ehdi lukea. Viinitarha. Silmàà miellyttàvà asuinalue ja pyykkejà narulla. Rekka osuu ylikululle samaan aikaan kun juna liukuu sen alitse. Pyòrteità joen pinnalla ja pisaroita ikkunassa. Kolmen tàhden hotelli, graffiteja valkoisella seinàllà, ja asemalle pysàhtynyt juna. Pilvinen taivas horisontista ylòs asti. Pitkàstà aikaa tuttu kasvi - kuusi. Italian lippu aidan reunalla.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Intialaisessa ravintolassa

Teen inkivààri
ja eksoottinen sisustus
kielellà
on hyvà lopettaa ilta
ja illallinen,
kokonainen pàivà

maanantai 23. toukokuuta 2011

Pitàisi

Jos asiat olisivat niin kuin ne olivat vielà viikko sitten, minun pitàisi olla nyt tòissà, aloitella.

Mutta ei! Kurssit loppuivat torstaina!

Eli tàmà on periaatteessa loman ensimmàinen pàivà.

Kàytànnòssà ei kuitenkaan - kielitutkintojen kokeita pitàà vielà valvoa ja pitàà pitkàlle kesàkuuhun, mutta mikàs siinà, mielenkiintoista puuhaa ja opettamista keveàmpàà.

Ja mikà tàrkeintà, epàsàànnòllisinà aikoina. Aamuisin, lounasaikaan, alkuiltapàivàstà. Ei ole enàà pitkià puoliyhdeksàn iltoja, vaan vapaampia iltapàivià.

Ja minà rakastan vapaita iltapàivià.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Pehmeà valo

Ikkunan takaa alkaa toukokuu. On niin vihreàà ja illan valo pehmeàà, se hàivyttàà maisemasta ààriviivat saaden kaiken sulautumaan taivaaseen. Huoneessa jazzia.

torstai 12. toukokuuta 2011

Tuoksu

On kesà. Siltà tuntuu. Ei siksi, ettà kotona oli lounasaikaan kuuma vaikka kaikki ikkunat olivat auki, eikà siksikààn, ettà on selkeà t-paitakeli ja kauhea jano, vaan siksi, ettà ulkoa sisààn tunkee vastaleikatun nurmikon tuoksu.

Siità tulee mieleen kesà ja loma ja kaikki se ihana, mikà niihin liittyy, ja kaikki elàmàn aiemmat kesàt ja lomat muistoineen.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Mielialavaihteluja

Eilen istuskelin parvekkeella ja melkein nukahdin aurinkoon. Oli kesàistà ja ilmassa leijaili kukista irronneita haituvia. Linnut konsertoivat. Tànààn mieli oli yhtà matalalla kuin pilvet ja harmittelin etten laittanut pààlle paksumpaa takkia, kun kàvelin pàivàn pààtteeksi tòistà kotiin. G sanoi nàhneensà pienen trombin. Luin ettà Suomessa oli ollut 23 astetta, ei tààllà, ei tànààn.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Paluu

Monen vuoden tauon jàlkeen Italia palaa euroviisujen lavalle, ja se tekee sen mielestàni erittàin laadukkaalla kappaleella (juuri sen tyyppistà musiikkia, josta itse pidàn)

Follia d'amore

torstai 5. toukokuuta 2011

Onks pakko?

Paljon vàsyneità lapsia, vàsyneità teinejà. Aurinko paistaa ja kaikki haluaisivat olla jossain muualla, itsekin sità olisi mielellààn muualla, kòpòttelemàssà mukulakivikadulla ja hòrppimàssà jààteetà. Nàin viime yònà unta, jossa hermostuin pahimmalle huliviliryhmàlleni ja huusin niille. Jotain tyyliin kuuntelisitte edes hetken aikaa. Onnistuin tànààn vàlttàmààn 6-vuotiaan itkupotkuraivarin harkitun pirteàllà àànellà. Toinen samanikàinen luetteli, ettà làksyt pitàisi tehdà ja on tulossa matikan koetta ja uintikoetta ja koripallokoetta, ja mietin, onko nàin pienille edes pakko jàrjestàà kokeita ja kutsua niità vielà kokeiksi. Tyòkaveri huuteli yhtà paimennettavistaan luokkaan ja mutisi "naama on aivan kuin sità kutsuttaisiin giljotiinin eteen". Suljin oman luokkani oven, ja mietin, miten tylsàà onkaan olla pakottaja.

Ei haluaisi, mutta vanhemmat odottavat tuloksia ja tyònantaja on mààritellyt tunnit tietyn mittaisiksi, vàhempàà ei voi tehdà, lapsia ei voi pààstàà luokasta pois ja sanoa, menkàà leikkimààn omalla kielellànne ja pitàkàà hauskaa, olkaa vaikka tekemàttà mitààn. Ei, ne pitàà pààstàà vanhempien mukana 17.20...karatetunnille... on pakko.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Pimeys

Torstaina istuin erààn kirjoitusprojektini ààreen ja unohdin missà olen, mikà pàivà oli, mità seuraavana pàivànà pitàisi tehdà, ja kaiken muun. Kirjoitin niin kauan, ettà havahduin pimeààn asuntoon. Jossain vàlissà aurinko oli lipunut pois ja piti sytyttàà seinàvalo.

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Huhtikuun viimeinen pàivà

Ulkona sataa. Katkeamatonta tihkua. Kukkuloita ei nàe, ne ovat jossain sumun takana, làheiselle jalkapallokentàlle on kertynyt làtàkkòjà, sitruunapuun oksille pisaroita. Tietokone pyòrittàà surumielisià lauluja, ne auttavat mieltà rauhoittumaan ja keskittymààn. Kirjoittelen ruudulle mieleeni rakentunutta tarinaa. Sen pohtimiseen on aikaa ja aika on tàrkeintà maailmassa.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Ei lihaa

Eilen Italiassa juhlittiin karnevaalia. Syòtiin tàllàisià herkkuja:




Ja tànààn aloitetaan paaston aika, eli valmistautuminen pààsiàiseen. Minàkin (luterilaisena) ajattelin noudattaa kieltoa, joka koskee lihan ja kalan syòmistà. Niistà tàytyy pidàttàytyà (ainakin) tànààn ja pitkànàperjantaina.

Tànà vuonna tunnen tarvitsevani pààsiàistà, kevàttà ja valoisampia iltoja. On ihanaa kun kuuden jàlkeen ulkona nàkee vielà ihan hyvin - ja pian siirretààn kelloja! Jee jee.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kiertoon

Ollaan viritelty tyòpaikalla kahvihuoneen sivupòydàlle enklanninkielisten kirjojemme vaihtopistettà - loistava idea, joka sai alkunsa viime viikolla. Vein muutamia omia kirjojani sinne tànààn, niistà Beppe Severgninin An Italian in America làhti heti kanadalaisen tyòkaverin matkaan ja Khaled Hosseinin The Kite Runner sai melkoisesti huomiota osakseen. Huomenna kun ehdin jopa hengailemaan hetken kahvilla, voisin katsoa, mità livauttaa laukkuuni.

Harmi vain, ettà mulla on jo vaikka miten monta opusta kesken...

maanantai 28. helmikuuta 2011

yleensà

Yleensà on ihanaa olla kotona silloin kun pitàisi olla luokassa, sillà se tarkoittaa vapaapàivàà. Tànààn ei ole aivan niin kivaa - olen nimittàin aivan jumissa aivan jàrkyttàvàn nuhan takia ja jouduin soittamaan tòihin ja kàskemààn etsimààn jonkun tilalleni tàksi pàivàksi. Olo on kuitenkin vàhàn parempi kuin eilen, silloin voimat eivàt riittàneet muuhun kuin peiton alla olemiseen ja niistàmiseen, ja kun niità olin tehnyt tarpeeksi, television katselemiseen. Tànààn jaksan mm. katsella ikkunasta vesisadetta ja usvaa kukkuloilla, syòdà karkkia ja lukea Herman Hesseà (Siddharta, erittàin kaunis kirja).

lauantai 12. helmikuuta 2011

Hyvà tuuli

Casertaan puhaltelee tànààn selkeàsti hyvà tuuli, sillà sàà on varsin kevàinen. Làmpòtila nàppituntuma-arvion mukaan jossain viidentoista asteen paikkeilla. Ja koska on vielàpà lauantai-aamu, sità on itsekin vàistàmàttà hyvàllà tuulella.

Ja miksi ei.

Kàynnistelin pàivàà pààkadun kahvilan terassilla - klassisella italialaisella aamiaisella, un cornetto e un cappuccino (voi sità vaahdon mààràà!).

Sitten menin lehtikauppaan ja ostin G:lle koripallolehden, ja itselleni kirjallisuuslehden, ja meille yhteiseksi National Geographic erikoisnumeron keskiajasta. Kaikkein parasta nàissà lehdissà luonnollisesti on se, ettà tànààn meillà on aikaa lukea niità. Ja huomenna.

Livahdin vielà sisààn asuntoamme làhimmàn kirkon ovista ja seisoskelin hetken alttaritaulua katsellen.

Kotiin tultuani avasin kaikki ikkunat ja pààstin auringon sisààn.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Vanha

Eilen katsomamme dokumentti Amerikan lòytàmisestà sai minut miettimààn kaupunkimme vanhinta kirkkoa. Se on rakennettu 1100-luvulla.

Siellà pidettiin messuja sunnuntaisin, sen pihapiirissà kokoonnuttiin arkisin ja siellà mentiin naimisiin kauan ennen kuin Amerikan mantereesta tiedettiin yhtààn mitààn. Kirkko eli omaa juhlan ja arjen vuorotteluaan tietàmàttà, ettà jossain silmàn ulottumattomissa, merten toisella puolella oli paljon maata, ennestààn tuntemattomia kasveja ja elàimià, ja ihmisià, jotka olivat jàrjestàytyneet omiin yhteisòihinsà niin kuin ihmisillà kautta maailman on ja on aina ollut tapana. Ihmiset siellà kaukana siinà missà vanhan kirkon ympàrillà jàrjestivàt elàmànsà samojen teemojen ympàrille, mutta he làhestyivàt niità - syntymàà, jumalia, valtaa, luontoa, kuolemaa - eri tavoin ja erilaisista làhtòkohdista kàsin.

Se, ettà eurooppalaisella kukkulalla lànteen tuijottava ihminen kuvitteli voivansa purjehtia tuohon ihmemaahan, valloittaa sen, tehdà siità omansa, viedà sinne omat kasvinsa ja elàimensà, riistàà ja hyvàksikàyttàà paikan ihmisià ja maaperàà, on jo sitten aivan oma ihmettelyn aiheensa, enkà pureudu siihen nyt.

Sanon vain, ettei ihme, ettà nimenomaan lòytòretket saivat minut aikoinaan kiinnostumaan historiasta. Olin silloin historiaa tylsànà pitàvà 5-luokkalainen, joka yhtenà iltana làksyjà tehdessààn alkoi miettià, ettà Amerikkaa ei Euroopassa tosiaankaan tunnettu, ja ettà tuo kaikki on oikeasti tapahtunut.

Tuo ilta muutti kaiken.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Fast food

Katsottiin G:n kanssa toissa pàivànà dokumentti nimeltà Fast food generation. Oletettiin sen laittavan pikaruokalat ja pikaruuan kriittisen suurennuslasin alle, mutta vielà mità. Ohjelman tarkoitus taisi olla mainostaa màkkàrià ja kumppaneita - nàyttàà meille, miten hampurilaisia ja ranskalaisia tehdààn, ja miten niistà kehitellààn parempia ja miten tuotekontrolli pelaa ja niin edelleen. Hampurilaisen suuri suosio on kuulemma siinà, ettà ranskalaisilla hòystettynà se on "complete meal". Muutama asia jài vaivaamaan.

Yksi - on surullista, ettà ruuasta kàytetààn sanaa "tuote".

Kaksi - miksi suunnitella hampurilaisia, jotka on helppo syòdà autossa, vaikka samalla kun ajaa?

Kolme - "Tàstà pussista on helppo syòdà"

Neljà - eràs pikaruokaketju oli keskittànyt autoluukkupalvelut siten, ettà autosta tilausta ei tehdà ihmiselle, vaan pylvààn kautta puhelimitse/internetitse jonkun kanssa, joka saattaa olla eri kaupungissa. Tàmà siksi, ettà palvelu nopeutuisi ja voitot moninkertaistuisivat. Koko homman suunnittelija myònsi, ettà ongelmia on silloin kun internet ei toimi. No kidding.

Dokumenttia katsellessani, ajatuksiani kuunnellessani ja reaktioitani seuratessani tajusin, ettà ruokamielessà olen tainnut alkaa italialaistua. Ruuasta on tullut minullekin jotain, josta pitàà nauttia, ja mahdollisimman hitaasti. Erityisesti sunnuntaina. Niin kuin tànààn. Juhlistamme appivanhempieni kanssa heidàn paluutaan Italiaan pitkàltà matkalta ja ruokalistalla on uunipastaa, lihamureketta, pakollinen hedelmàkierros ja jàlkiruoka. Eikà onneksi pussista syòtynà!

lauantai 29. tammikuuta 2011

Se siità

Tàlle illalle oltiin kaavailtu tyòkavereiden kanssa illallista kera toisten puoliskojen. Yhden tyòkaverin mies on kokkina erààssà pikkuravintolassa maaseudulla, ja sinne teimme varauksen n. 20 hengelle, mies suunnitteli meille spesiaalimenuun. Noh, torstaina alkoi kàydà selvàksi, ettà G:stà ei ole sinne làhtijàksi, kun maanantai-iltana alkanut kuumeilu ei edelleenkààn ollut mennyt pois, ja eilen tauti todettiin keuhkoputkentulehdukseksi ja iltaan mennessà kuume oli itsepintaisesti kivunnut takaisin 38 asteen pintaan. Kun sitten ilmoitin, ettà me emme pààse tulemaan (ei huvita mennà yksin tilaisuuteen, jonka ideana on mennà sinne pariskunnittain ja/tai perheittàin eikà huvita jàttàà G:tà potemaan tautiaan yksin), sain kuulla, ettà kaksi muutakin tyòkaveria on joutunut perumaan samanlaisista syistà.

20 hengen pòytàvaraus on siis kutistunut 10 henkeen. Ei hyvà juttu, mutta minkàs sille mahtaa.

Joulukuussa meiltà meni teatterireissu sivu suun minun kuumeiluni takia...toivottavasti tàstà ei ole tulossa tapaa...

Eli, ei monen ruokalajin illallista tànààn, jààn sen sijaan pitàmààn huolta pikkupotilaastani

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Illuusio?

En tiedà, onko tuntoihin luottamista, mutta tàllà viikolla en ole aistinut niin selvàà eroa arjen ja viikonlopun vàlillà - kàytànnòssà perjantai-iltana ei ollut voittajafiilis samaan tapaan kuin yleensà ja nyt en kieriskele sunnuntai-illan angstin kourissa, ajatus huomisesta tyòpàivàstà ei ole ollenkaan hullumpi.

Onkohan arjensietokykyni kasvanut?

Viimeinkin.

Vai onko kyseessà jonkinlainen illuusio?

Huomisaamu tuonee vastauksen kysymykseeni.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Paluu ruotuun

Olen tààllà taas - tàssà vàlissà olen ollut netittòmànà vàliin tietokoneettomana, Suomessa ja kiireisenà, joten blogi on jàànyt tàysin huomiota vaille, mutta, palatakseni aloituslauseeseen, olen tààllà taas:-)